— En minä tarvitse… muuta kuin sinua… Kuulehan, me menemme heti kihloihin ja kuulutuksiin. Tahdotko Lintu? Kuukauden perästä pidetään häät. Mitä sanot?
— Ei mutta, mitä sinä oikein puhut! Ja oletko sinä ihan tosissasi?!
— Olen tietysti, mutta en taida kelvata. Sinä vaan leikit…
— No, no, poju. Kyllä sinä saat minut, jos vain tahdot, mutta ei niin kiirettä. Toden totta, minäkin olen kyllästynyt tähän alituiseen… heilojen vaihtamiseen, ja tahdon saada vakituisen. Nykyään onkin muodissa, että hienot naiset menevät talonpojille. Se on kaikista varminta.
— Sinulla on taitanut olla paljon heiloja?
— Onhan niitä ollut, eihän sitä voi kieltää. Etteikö muka sinulla ole ollut. Sitähän ei nykyään kysytäkään. Ja — naimisissa ollessakin vähän hemputellaan, ettei tule aika pitkäksi. Voi sinua poju, ettäkö sinä ihan tosissasi. Mutta en minä niin pian ennätä. Pitää ompeluttaa kapioita.
Pentti istuu Kankaanpään vanhanaikuisen vierashuoneen keinussa ja hiljaa keinahtelee. Lintu laulaa ja hypähtelee. Hän on kyllä sellaisenaan suloinen, mutta jotain on, joka kirvelee. Helenako? Sekö, ettei saanut uutta, voimakasta verta sukuunsa. Puhdasta verta. Mutta hän tällaisena vaatiikin liian paljon itselleen. Hyvä, että saa tuollaisenkin. Kaipa hänellä, niinkuin muillakin, olisi ollut lupa ajatella talon ja suvun parasta, mutta Helena särki kaikki. Mitä varten sinun piti tehdä niin, Helena?
IV.
Pentti miettii, miten ilmaisisi äidilleen kihlautumisensa Linnun kanssa. Äiti on odottanut paljon parempaa talon turvaa kuin mitä Linnusta parhaalla tahdollakaan tulee. Äiti ei osaa arvioida, mitä on olla Harvalan Elian poika ja mitkä mahdollisuudet sellaisen miehen pojalla on kunnon tyttärien joukossa.
Mutta sen täytyy tapahtua. Lintu on suostunut siihen, että häät pidetään kuukauden perästä. Laherman tytär kuuli kyllä hänen häihin kutsunsa, eikä hän voi sitä peruuttaa, eikä muutella aikaa. Hän on kuitenkin sen verran mies, että pitää sanansa.