Pentti räjähtää nauramaan. Tämä on Linnulle parhaiksi, hänelle, kaikille. Isäukille toki jää eläke taloon ja Johanna saa palstansa.
— Noo, kyllähän sinä nyt jotain. Ainahan sitä yhtä, ellei toista…
— Niin, ainakin minä pystyn katuja lakaisemaan. Siihen toimeen ei tarvita sukulaisten suosituksia.
Pentin kylmä nauru saattaa Linnun noloksi.
— Sinä olet ilkeä. Voithan perustaa jonkun toimiston, välitysliikkeen…
— Ja ottaa myytäväksi rappiolle menneitten sukujen perintötaloja. Se ei olisi hulluimpata. Toimisto voisi myöskin välittää tällaisten sukujen rintaperillisille hyviä naimiskauppoja.
— Sinä olet hirveä. Olenko minä muka syyllinen sinun talosi menetykseen?
— Et, mutta olisin sen ehken voinut pitää käsissäni, jos minulla olisi ollut talonpoikainen vaimo.
— Mikset ottanut. Enhän minä väkisin sinulle työntäytynyt. Oo, miten sinä saatat kohdella vaimoasi.
— Minä olin todellakin hävytön. Anna anteeksi, jos voit. Eihän se ole sinun syysi.