Tirehtööri veivaa välittäjälle.
— Tämä on Berg. Kuulehan, vävypoika kuuluu haluavan myydä hovinsa, Harvalan. Ei taida näes semmoiset suuret nykyään kannattaa. Onko sulla ostaja tiedossa. No hyvä. Sinun täytyy sanoa, että kannattaa erittäin hyvin. Myydään sairauden takia, ymmärrätkö? No, kyllähän sinä… Sillä on kiire. Vasaramies taitaa tulla tuossa paikassa. Ei se pankki ole, kun yksityinen velkoja. Vai on hyvä, kun ei ole pankki. Saat hyvän palkkion… Me käymme siellä Pentin kanssa. Terve!
Tirehtööri hykerteli käsiään.
— Kyllä se poika ostajan saa. Paljonko Johannalle jää maata? Viisikymmentä hehtaaria ja noin neljäsataa jää. No, et sinä aivan puille paljaille joudu. Katsos, se on hyvä, kun sitä ei ole vielä kertaakaan myyty. Ja sinun täytyy kehua. Olet sairas ja sentakia… Heikko sydän tai jotain sellaista… Voit sanoa, että vaimosi haluaa muuanne. Ei, parasta kun sairastat heikkoutta, verenvähyyttä…
— Harvalan suvun sairasta verta, naurahtaa Pentti.
— Vai eikö sitä ehkä käy sanominen ostajalle?
— No, ehkä nyt ei… jotain muuta…
Tirehtööri katsoo pitkään miestä, joka istuu elottomana, synkkäotsaisena.
* * * * *
— Mikäs nyt on, kun ei kukaan lähde töihin? kyselee vanha Elia. Hän vainuaa, että jotain outoa on tekeillä. Hän näki kumman unen viime yönä. Vanhan aitan iso avain annettiin vieraan käteen ja se pisti sen taskuunsa.