— Ei nyt kai enää työtä tehdäkään, sanoo renki ja iskee silmää toisille. — Nythän on juhlapäivä Harvalassa.
— Mi… mikä juhla? Kyllä tässä on jo juhlittu tarpeeksi. Töihinne siitä!
— Mennäänpähän sitten, kun uusi isäntä käskee.
— Uusi? Onko sitten sellainen Harvalassa?
— Kyllä se taitaa olla. Kirjat todistettiin ja rahakasan näkyi Pentti korjaavan kaappiinsa. Menkää vaan harjakaisille.
— Niillä onkin ihan oikeata konjakkia.
— Ja kyllä ne vaarillekin ryypyn antaa.
Elia istuu kumaraisena kamarissaan ja nyykäyttelee päätään. Niin, niin. Tätä saattoi odottaa, kun työtä ei tehnyt kukaan. Lintu toi turmion, vaikka sitä ei uskottu, kun hän sanoi. Niin, niin, Penttiä ei saanut juurtumaan maahan. Se sama kirous se painoi häntäkin. Ei pysynyt lapio eikä kuokka käsissä. Hevospiiskaan piti tarttua. Ei voi sanoa syytöksiään Pentille, joka yhtä kumaraisena kuin Eliakin, istuu pöydän toisessa päässä.
— Mihin sinä nyt sitten aiot? kysyy Elia.
— Kaipa sitä pitää kaupunkiin… siellähän niitä on muitakin joutilaita.