Kukapa tahtoi toista auttaa. Jokaisella oli kiire elämän sekavassa myllyssä. Jäikö joku jälkeen, tuliko tallatuksi? No, sitä ei voi enää auttaa. Eikä jouda. Tässä täytyy eteenpäin.
Oliko se oikein vai väärin? Tietysti oikein. Aikahan opetti jokaista auttamaan itseään. Työhön, työhön! Jotain tuottavaa ja hyödyllistä jokaisen osalle. Joka ei pysty jotain tekemään, auttamaan itseään, jääköön jälkeen.
Hän luultavasti kuului niihin tuomittuihin. Hän odotti toisen apua, ja kun ei sitä saanut, sai siihen sijaan jotain toista: menetti kodin.
Ehkä se oli hyvä hänelle. Se avasi hänen silmänsä. Hän oli sokea, Lintu teki hänet sokeaksi. Nyt hän voi arvioida tilaansa sellaisena kuin se on. Tilinpäätös tulee ehken oikea. Hämähäkit eivät voi häntä enää pyydystää seiteillään. Oli varmaankin joku, joka johti jokaisen ihmisen elämää. Jumalako? Hän ei ollut sitä nimeä lausunut vuosikausiin, tuskin muistanutkaan. Täällä tähtien alla, tilinpäätöstä tehdessä se oli hyvä lausua.
Jos Helena olisi suostunut ilman muuta tulemaan hänen vaimokseen, olisi hän vaatinut tämän apua, laahustanut toisen käsien varassa eteenpäin. Mutta sitten piti Linnun hakea kesäpaikka Kankaanpäästä, hänen joutua sinne, Linnun tulla hänen vaimokseen, että hän oppisi tuntemaan itsensä. Nyt on paljon vielä sekavaa Linnun ja koko elämän kanssa, mutta suuri Johtaja on jo varmaankin kaiken järjestänyt oikealla tavalla.
Pentti tuntee pohjaa jalkojensa alla. Ehk'ei hänen elämänsä vielä olekaan menetetty.
Mitä hän nyt tekee Linnun kanssa? Lintu tahtoo päästä eroon hänen lapsestaan, ei tahdo kantaa äidin velvollisuuksia. Salliiko hän sen? Ehkä Lintu tahtoo hänestäkin eroon? Erohan on muodissa, niinkuin joku vaatepala. Elämänleikki lyö umpeen kaikki vanhat arvet. Perhe-elämä, yhteiset muistot ovat kuin vaateriepu. Kivi sisään ja pohjaan! Aloitetaan uudestaan, kohta seuraa sama temppu.
* * * * *
— Nyt minä tiedän, mamma, mitä minun on tehtävä, sanoo Lintu, kun vieraat ovat poistuneet hänen teekutsuistaan.
— Mitä sitten?