— Se nyt ei sellaisesta mitään, nauraa Lintu.
— Sillä on varmaan itselläänkin. Kas, kas, hän punastuu. Ai, ai, sellaisia ne ovat ne liikemiehet.
Pentti ei jaksa kuunnella; nousee, sanoo pitävän mennä konttoriin ja jättää seuran.
Pois jonnekin, kaupungin kuumeisesta hälinästä, hiljaisuuteen, kylmässä korkeudessa väräjävien tähtien alle. Pentti ei katso, minne tie menee, kunhan saa olla yksinään, ajatuksiensa kanssa kahden.
Tämä kirottu kaksinaisuus vie häntä ponnistuksistaan huolimatta yhä alaspäin. Se kuluttaa hänet pian loppuun, ellei jostain tule apua. Toinen puoli hänen verestään on salaa kaivannut suurkaupungin elämää. Hän on nyt saanut siitä tarpeekseen. Toinen veren ääni vaikeroi korpeen, kotiin, jota hänellä nyt ei ole.
Jos pääsisi vapautumaan kaikesta ja saisi osankaan perintömaastaan takaisin, olisikohan hänessä nyt miehuutta aloittamaan toisella tavalla. Tekemään työtä ja muuttumaan vähitellen uudeksi ihmiseksi. Linnun kanssa olisi voinut jotenkin mennä Harvalassa, mutta täällä siitä ei ajanpitkään tulisi mitään. Linnun ehtymätön nautinnonhalu oli tehnyt samat nautinnot hänelle vastenmielisiksi. Mitä sitten, kun varat loppuvat. Välitystoimi kävi nykyään huonosti. Appiukko kehoitteli jo kalastelemaan samoilla vesillä kuin hän itsekin. Tirehtööri teki pirtukauppaa hyvällä menestyksellä ja kehui sillä ansaitsevansa paremmin kuin millään muulla.
Hänen täytyisi kuitenkin vielä joutua alemmaksi, ennen kuin sellaiseen voisi antautua. Ei, ennemmin eroan Linnusta, ja vaikka ei muuta, niin kulkuriksi korpeen. Talosta taloon, siinähän hän oli viihtynyt ennenkin.
Lapsi! Heidän lapsensa, jonka he kesän kauneimmillaan ollessa tulisivat saamaan. Hän oli jo odottanut sitä aikaisemminkin, Harvalassa, mutta Lintu ei tahtonut. Lintu ei tahtonut sitä nytkään. Siitä olisi voinut tulla heitä yhdistävä side. Hänen toimintatarmonsa olisi herännyt, kesäksi olisi muutettu maalle, kotiseudulle, mutta Lintu tahtoi kaikin mokomin päästä siitä eroon. Sillä olisi sairas veri, niinkuin isälläänkin, mutta se olisi kuitenkin hänen oma lapsensa.
Pentti tekee tiliä elämästään yön hiljaisuudessa värisevien tähtien alla. Itsesyytökset seuraavat toisiaan. Niistä ei hänen elämänsä voi tulla paremmaksi, voihan vain tällä itsekidutuksella saada syöpymään kuin kiveen hakatun kirjoituksen itseensä: olet tehnyt niin.
Pentti ei syytä enää sukuaan, isäänsä, rappiotilastaan. Harvalassa hän vielä sen teki, ja se oli kaiketi esteenä, ettei hän yritellyt järjestää elämäänsä. Gaabriel-setä sanoi, että hänessä muutamassa suhteessa oli enemmän miehuutta kuin isässään. Niin, eihän hän ollut viimeaikoina juopotellut ja olihan hänellä hyvät yrityksensä, joita ei ole isällä ollut. Olisipa setä sen ennemmin sanonut ja koettanut kasvattaa hänessä itseluottamusta. Sitähän hän juuri olisi kaivannut, ja samalla auttajaa, hyvää toveria, joka olisi sitä hänelle antanut. Helena ei tahtonut, mutta Gaabriel-setä olisi voinut. Hänkin kertoi itseään vetäneen viinoihin ja hurjasteluun, mutta käyneensä työhön hammasta purren, kunnes voitti itsessään suuren hävittäjän.