— Niin, jos puhuisi lääkärille. Miten te voittekin olla niin varomattomia…
Pentti liikkuu vieraana komeassa kodissaan. Kun hän palaa konttorista, on Lintu peilin edessä ja sängyillä ja tuoleilla on harsoja ja hepeneitä. Uusi puku tuodaan ompelijasta joka toinen viikko. Se kysyy varoja. Harvalan hintaa siinä menee, tuhansia, jotka jäivät talon hinnasta.
Linnulla on aina vieraita. Hänenkin täytyy istua joskus kahvipöytään ja kuunnella keskustelua. Se käy aina samoista aiheista, ulkomaanmatkoista, kursseista, puvuista, avioeroista, rahasta. Varsinkin rahasta. Punnitaan ja arvioidaan mitä kukin saa. Joka saa paljon, hänelle ilmestyy muitakin hyviä ominaisuuksia.
— No, herra Harvala, te kai ansaitsette myöskin hyvästi?
— Miten sattuu.
— Noo, kyllä me tiedämme. Ne talonkaupat ovat hyviä geseftejä. Ainapa vain tulee Linda-rouvalle uusia kauniita pukuja. Ei sitä muuten, ellei saa…
— Minä olen kyllä hyvä saamaan itsekin, huomauttaa Lintu.
— Ethän väitä, että itse hankkisit rahat. Eihän sinulla kai ole edes rakastajiakaan.
Punastutaan, nauretaan ja otetaan pitsinenäliinat esille.
— Pentti taitaisikin olla julma sellaisesta, utelee yksi, joka on esitellyt hänellekin lähempää tuttavuutta.