— On, mutta ei ole enää. Minä olin mieletön, kun tulin sinulle. Raaka, sivistymätön talonpoika!
— Ehkä minäkin voisin sanoa samaa, mutta minä en tahdo. Suuri Johtaja on sen kaiketi niin määrännyt. Muuten en olisi tullut tuntemaan itseäni.
Lintu on repinyt hienon pitsinenäliinan kappaleiksi valkoisilla hampaillaan. Mitä varten hänen tarvitsikaan olla näin hermostunut. Se kai johtui Pentin yllättävästä tulosta. Miten käy nyt lähetystöneuvoksen…? Tokko hän enää palaa? Miten Pentti saattoi olla niin raaka? Tuossa hän istuu palttoo yllään ja tuijottaa häneen. Tekee pahaa sellainen tuijottaminen. Onko hän muka minun mieheni? Hyh, kaikkea muuta. Pentin kohtaaminen olisi saanut jäädä samanlaiseksi, kuin monet muut sellaiset kohtaamiset. Ehkä herra Nenòn voi vielä tulla. Täytyy puhua mammalle.
Pentti vetää kädellään otsaansa, niinkuin muisteleisi jotain. Missä hän oikein on. Tämähän on vieras paikka ja tuo nainen tuossa…? Onko se hänen vaimonsa? Täällä hänen luonansa oli joku, joka ei ole raaka, sivistymätön talonpoika. Hänen vaimonsa luona. No, sehän on uudenaikaista. Mihin hän on antanut viedä itsensä. Hänellä oli koti, mutta se on nyt menetetty. Hän ei jaksanut sitä pitää, kun työnteko oli vaikeaa. Harvalan Elian pojalla ei ollut itseluottamusta. Hän ojenteli käsiään yhtäälle ja toisaalle, saadakseen apua, mutta kukaan ei auttanut. Helena hylkäsi hänet, kun hän ei tahtonut yrittää. Miksi hän ei puhunut Gaabriel-sedälle. Setä olisi ehken auttanut. Hänkin tuomitsi. Kaikki tuomitsevat, jotka eivät katso syvemmälle. Hyvän naisen kanssa on elämän jokainen päivä kuin sunnuntai, sanoo Gaabriel-setä. Hän olisi tahtonut sellaisen, mutta Helena ei tahtonut. Sitten tuli Lintu ja lumosi hänet. Suuressa kaipuussaan hän syleili ja suuteli. Lintu juovutti. Hän on ollut näin kauan juopunut ja nyt Lintu ei enää välitä. Toinen tulee hänen tilalleen, saa kaikki, mitä hänellä on ollut. On jo saanut…
Pentti repäisee takkinsa auki niin että napit sinkoilevat. Lintu pelästyy.
— Mitä sinä… sinähän olet ihan hirveä… minä menen soittamaan papalle. Sinä olet varmaankin juonut?
– Niin, minä olen juonut ja juopunut… noista sinun suloistasi. Kuinka kauan siitä onkaan, kun minä ensi kerran humalluin? Sinähän muistat sen… Kankaanpään kamarissa. Nyt minä alan herätä, mutta se on niin tuskallista. Minulla piti olla jo pohja jalkojeni alla, luulin tehneeni oikean tilinpäätöksen. Minun olisi ehkä pitänyt pysyä siellä, missä olin, tähtien alla.
— Älä teeskentele… kyllä minä sinut tiedän. Sinä olet raaka, kun säikytät turvatonta naista. Nyt minä tosiaankin menen soittamaan papalle.
— Kuulehan Lintu, en ole niin raaka, kuin sinä luulet, vaikka olen talonpoika, Harvalan Elian poika. Raa'assa talonpojassakin on hienoa, karkean kuoren alla, mutta sinä et sitä löydä. Et osaa etsiä. Täytyy olla vertainen, samaan säätyyn kuuluva.. Ei sinun tarvitse soittaa, minä menen nyt.
Pentti horjuu ovelle.