SUKUPERINTÖ
Nuorisoromaani
Kirj.
VEIKKO KORHONEN
Helsingissä, Edistysseurojen Kustannus Oy, 1919.
I.
Hannes Hakala oli saanut pellon auratuksi ja talutti hevosen hakaan. Sulettuaan haan veräjän jäi hän veräjäpuulle istumaan ja katselemaan kotitienootaan. Haka-aitaus oli mäellä peltojen pohjoispuolella ja veräjälle sopi näkymään talo rakennuksineen ja peltoineen.
Kevätillan vaalea taivas levitteleikse talon ja peltojen yllä. Kuului vaimentuvia ääniä sieltä alhaalta, pihasta, mistä lienee kuulunut. Kylän raitilla joku lauloi.
Olisi pitänyt joutua illalliselle, mutta Hannes istui vielä veräjäpuulla. Ei tuntunut nälkä vaivaavan. Koko päivän oli outo ikävä painanut, eikä se vieläkään ottanut haihtuakseen.
Se olikin oikeastaan suru, joka painoi.