Tuo kotitalo tuossa oli joutumassa vieraisiin käsiin. Tähän oli johtanut viimeinkin isän vuosikymmeniä kestänyt renttuileminen. Talo joutuisi ehkäpä hyvinkin pian vieraalle. Veloista oli mahdoton suoriutua. Hän saisi tästä rakkaasta kotitalosta siirtyä maailmalle. Se olisi sitten palkka vuosien työstä ja rehkimisestä.
Vaikka eipä hän viime aikoina enää ollut kehdannut erikoisesti riehkaista. Tekipähän vain sen mitä ei voinut tekemättäkään jättää. Kun näki, ettei siitä ollut kumminkaan apua. Velkataakka painoi taloa liian raskaana.
Päivä painui tyvenen lahdelman taakse. Rastas lauleli lehteen puhjenneessa koivikossa. Hannes istui veräjällä ja syventyi miettimään lapsuuttaan.
Melkoisen matalata ja ilotonta se oli ollut hänen lapsuutensa. Äiti oli jättänyt hänet silloin, kun hän täytti kymmenen vuotta.
Sitä ennen oli äiti ainoa ilon lähde. Äiti oli ainoata poikaa hellinyt ja huolehtinut aina hänestä. Hän oli saanut aina seurata äitiä milloin kylään, milloin kirkkomatkalle. Siihen aikaan pitivät heränneet seurojaan kylässä. Äiti kävi ahkeraan seuroissa ja otti hänet mukaansa. Hiestävän kuumissa pirteissä veisattiin ja keskusteltiin ja hän istui äidin sylissä. Välistä täditkin pitivät häntä sylissään ja hän muisti, että kiittivät äitiä siitä, kun piti poikansa mukanaan eikä antanut jäädä kotiin jumalattomuutta näkemään.
Mitä se jumalattomuus oli, selvisi hänelle myöhemmin. Isä oli juoppo ja sen lisäksi omasi vielä muita huonoja tapoja. Silloin vielä hän ei sitä oikein ymmärtänyt. Tuntui vain joskus oudolta.
Iloton lapsuus. Kylän yhteisille lasten kisakentille ei häntä päästetty. Hän muisti hämärästi, että äiti oli kieltäessään puhunut pahoista pojista ja että hänen poikansa ei saisi oppia pahuutta.
Sitä oli kumminkin kylliksi kotona. Äiti sitä ei ymmärtänyt, kun vaati häntä jäämään aina kotiin näkemään sitä.
Lapsuudesta oli vain enimmäkseen ikäviä muistoja jälellä, ainakin kaikki mikä ei äitiin liittynyt.
Isä oli kulkenut vähän väliä kaupungissa ja sieltä palattuaan ihmetyttänyt ja pelottanutkin poikaa humalaisen rennolla käytöksellään. Kun otti hänet syliinsä ja haisi väkeville, teki oikein pahaa. Kerran oli hänen vastenmielisyytensä puhjennut kapinaan. Hän oli odottanut isää kotiin kaupungista ja kun tämä palasi juopuneena ja otti pojan syliinsä, riistäytyi hän irti ja juoksi pakoon. Isä etsi hänet käsiinsä, mutta kun hän aikoi ottaa pojan uudelleen, sanoi poika: Hyi, sinä haiset kovin pahalta!