Jos ei voisi, niin se merkitseisi samaa, kuin hänen tappiotaan taistelussa.
Niinkö raskaasti pitäisi maksaa nuoruuden hairahdukset?
Päivällishuuto kajahti joella ja Hanneskin laski hakansa samalla.
Päällikkö oli ilmestynyt rannalle ja lähti hänen rinnallaan kävellen pihaan. Hänkin asui samassa talossa kuin Hannes.
— Kohtapa tästä joesta selvitäänkin ja uusi on edessä, puheli päällikkö. Sinun laitasi, mies, taitaa olla vähän niin ja näin. Mikä sitten lieneekin asia, joka mieltäsi painaa, mutta jotain on, sen kyllä näen. Puhuisit minulle. Minä en ole ihan tavallinen tukkisouvari minäkään, ja tiedän yhtä ja toista elämästä. Olen jo ollut muutamia kuukausia yliopistossakin, kunnes heitin kaikki ja valitsin tämän metsäläiselämän.
Hannes katseli hämmästyen miestä. Hän oli näyttänytkin jo heti erilaiselta kuin tavalliset tukkipomot. Mikähän tarina tässäkin mahtoi piileksiä.
Hannes oli lausunut avomielisen ihmettelynsä ja sanoi sitten:
— Minun asiani ovat sellaisia, että niistä ei sovi syrjäiselle puhua. Eivätkä ne puhumisesta paranekaan. Mutta etten ystävällisyyttänne käyttäisi väärin, voin sanoa senverran, että minä saan kärsiä isäni ja esi-isäini hairahduksista.
He kävelivät vaieten.
— Minä ymmärrän, sanoi päällikkö. Mutta teissä voi sukupolvi muuttua, koskapa kärsitte suvun vioista. Se on jo suuri askel parempaan. Voisimmehan puhua joskus näistä asioista, lopetti hän talon portilla.