— Pysytkö siis tarjouksessasi? kysyi Hannes.
— Minun puolestani saat hakea kirjan tekijän vaikka paikalla.
— Mutta eihän minulla ole rahoja, virkkoi Hannes kuin koetellakseen toisen aikomuksia.
— Mitä minä… jäihän noita vähän ukolta … tottapahan maksat. Onhan siinä nouseva metsä, kyllä sinä siinä alkuun pääset. Se iso suokin on nyt laitettu.
He olivat tulleet talon pihaan. Navettakartano oli uusi ja hauskannäköinen. Tuparakennuskin oli katettu ja korjailtu. Hannes katseli kaikkea kuin ihmetellen. Vihdoin hän ojensi kätensä Ollille.
— Tuohon käteen siis. Minä haen illalla kirjan tekijän.
— Sama kai se on.
— Mennäänpä sitte isäukolle kertomaan… eiköhän ällisty, arveli Hannes.
— Se taitaa vähät semmoisista… on jo kuulonsakin menettänyt.
Tulenpahan sitten illalla ja tuon vieraat miehet.
Hannes katseli portailla hetkisen poistuvaa naapuria. Olisi tehnyt mieli juosta hänen jälkeensä ja sulkea hänet veljen syleilyyn.