— Asettuisit sinäkin kotitaloosi. En minä monia taloja tarvitse, kuului
Olli sanovan. Paremminhan Hakala sinulle kuuluu kuin minulle.
Hannes astui Ollin rinnalle. Mitä hän nyt kuulikaan?
— Että mitä?
— Sitä vain, että ottaisit Hakalan hoteillesi. En minä sillä suuria voittoja pyydä. Vai et ehkä halunnekaan maamieheksi?
Hannekselle oli Ollin puhe melkein outoa. Miten Hautalaisen poika voisi saamansa noin vain luovuttaa. Mutta ehkäpä olikin pojasta polvi muuttunut.
— Kyllähän minä maamieheksi aion, mutta taidat vaatia Hakalalla siksi paljon, että on minunlaiseni mahdotonta ajatella.
— Mitäpä minä… talossa tosin teki isäukko korjauksia ja onhan maan arvo muutenkin noussut. Sen hinta kai nousi viiteenkymmeneen tuhanteen, mutta sinä saisit sen kuudellakymmenellä… Sittenpähän näet, kun katselet.
— Onko sinulla ihan tosi aikomus talon myyntiin? tuli jo lämpimästi Hannekselta. Miksi hän ei ottanut rahoja tehtaan konttorista. Siinä setelipinossa olisi ollut melkein riittävä summa. Mutta ehkäpä Olli puhuukin ilmaa vain.
— Mitä minä kahdella talolla… ja taisi isältäkin tulla suotta niin kuin ahnasteltua sen talon kanssa.
Hyvä, että Olli myönsi sen. Monta muuta oli ukko aikoinaan ahnastellut.