Olli oli ollut häpeissään ja pyydellyt anteeksi. Kyläläisten kiusaamana oli tullut rahoja vaatineeksi.
Ja sitten muutamien päivien perästä oli Kalle tuonut kylän läpi uutta muokkauskonetta asemalta. Oli herja omassa kylässä huutanut joka talon pihassa, että »tulkaa katsomaan Hakalan sampoa, se on sen »Eeron pojan» keksimä.»
Oli katseltu ja ihmetelty ja nenät olivat venähtäneet, kun saivat tietää, että siitä Hannes rahaa sai.
Hannes hymähti keinussaan ja sysäsi sen liikkeeseen. Mitä varten naapurit kadehtivat häntä ja yleensä ihmiset toisiaan. Sehän tappoi kaiken muun hyvän harrastuksen ihmisestä. Taisi sekin kateus olla sukuperintöä ihmisissä. Kukaan ei sitä huomannut juuria pois itsestään ja se meni perintönä polvesta polveen.
Liisa tuli tupaan ja lopetteli astiain pesua karsinapuolella. Ei kuulunut vähään aikaan muuta kuin kellon verkkainen käynti nurkassa ja karjan kellojen hiljainen helähtely ulkoa tarhasta.
Oli onnellinen tuokio Hanneksen elämässä. Lauantaiehtoon rauha ympäröi hänet eikä minkäänlaiset huolet painaneet mieltä. Liisa oli siinä askareissaan liikkumassa. Hän vain ojentaisi kätensä ja tyttö olisi hänen.
Miten se siinä taas puuhasikin sukkelana. Kelpasipa katsella sen käyntiä ja kädenliikkeitä. Eipähän arvannut mitä muuan mies keinussa hänen lähellään ajatteli. Jos olisi arvannut, miten sen poskille olisikaan puna karehtinut.
— Liisa.
— No?
— Tulehan vähän lähemmäksi.