Tyttö seisoi siinä katse alas luotuna. Yritti hymyillä, mutta tuli jälleen totiseksi. Ei vetänyt pois kättään, johon Hannes oli tarttunut.
— Nyt minä sen sanon.
— Minkä?
Jopahan tyttö karahti punaiseksi.
— Että sinä olet minun.
Hannes veti tytön polvelleen.
— Teet vain pilkkaa minusta.
Hannes kaivoi liivinsä laskusta pienen esineen. Oli tullut sen jo hankkineeksi kaupungissa käydessään.
Hannes painoi kiiltävän sormuksen tytön nimettömään. Tytön täytyi painaa päänsä piiloon pojan olkapäähän.
Runsaat suortuvat hivelivät pojan kasvoja ja tytön käsi hieman epävarmana kiertyi hänen kaulaansa. Tyttö värähteli siinä hänen sylissään. Miten sillä olikin raikkaan pehmeät huulet.