Runsaan saaliin toivat tällä kertaa erämiehet takamailta, ja hyvillä mielin vanha Pietarikin, joka ei pitempiä erämatkoja suosinut, kävi nyt tulen ääressä istuvia miehiä puhuttelemaan.
— Runsaan saaliin sanoitte saaneenne miehet ja tarpeen se tänä talvena onkin. Paljon ei viime syksynä veronkantaja talvenvaroja jättänyt. Kaikki vei, mitä en piilottaa ehtinyt, ja uhkasi kohta takaisin tulla, ja nyt jo kuuluu tulossa olevan, milloin tänne asti ehtinee.
Näin puheli vanha Kanoinen ja istui kumaraisena, pää käsien varassa tuleen tuijotellen.
Erämiestenkin iloisuus hävisi ja vakavina hekin kävivät miettimään, mitä olisi tehtävä, jos veronkantaja sattuisi tulemaan.
— Tänään puin viimeiset ohrat, joita norohalmeesta saatiin, mutta ei niitäkään monta karpiota tullut — puheli Kanoinen ja silmäsi oven suuhun, missä äsken riihestä kantamansa ohrasäkit vielä olivat. — Saisi edes nuo siemeneksi säilymään.
— Vai jo taas on vouti miehineen liikkumassa, virkahti takan äärestä Vaitinen, Kanoisen naapuri, harteikas, keski-ikäinen mies. — Vai ei riittänyt vielä viimesyksyinen ryöstö, kun piti uusimaan tulla. Kovin käy raskaaksi marskin rautakoura.
— Ei ylety herttuan käsi sitä masentamaan, vaikka aina lupaa. Turhaan saamme häneltäkin apua odottaa, huokasi Kanoinen.
Alakuloiseksi painui miesten mieli. Alta kulmainsa tuleen katsellen mietti Vaitinen, mitä pitäisi tehdä, kun sulkaniekka veronkantaja saapuu. Mutta nuorempien miesten otsasuonet pullistuivat ja silmistä singahteli vihan salamat, muistellessa veronkantajien ja huovien ilkitöitä. Jos olisi jaksanut kestää veronkantajien omavaltaisuudet, mutta linnaleirin miehet ryöstivät kotirauhan, kaikista kalleimman.
Kanoisen nuorin poika Vilppu nousi takan äärestä ja otti seinältä kirveensä, jolla oli äsken päättyneellä eräretkellä karhun kaatanut, hyväili sen välkkyvää terää, heilautteli sitä päänsä yli ja puhkesi innoissaan puhumaan:
— Olisi tuossa nyt Kuitian herra, niin kallonsa halkaseisin. Yhtä nopeaan se kai kävisi kuin eräkorvessa mesikämmenen kaato. Kerran vain noin huiskautin, ja silloin tupertui otus hankeen voimatonna.