Isku Martinpojan nyrkistä putosi raskaasti huovin naamaan, josta pirskahti veri lattiapahnoille. Tyttö pääsi pakoon. Huovit paljastivat miekkansa aikoen hyökätä miesten päälle, mutta samassa oli miehilläkin aseet käsissä ja huovit saarrettiin joka puolelta. Aseet kohosivat, lyöntiin valmiina molemmin puolin. Silmänräpäyksen harkitsivat huovit aseet kohotettuina voimiaan, mutta huomasivat ne vähäisiksi vastustajiinsa verraten. Aseet painuivat ja humalaiset huovit horjuivat ulos, lähtien pian talosta.
— Veri jäi tällä kertaa vuotamatta, mutta jääneekö kauaksi aikaa. Aseisiin tarttumatta ei heitä jaksane kauan kärsiä, virkkoi Ylönen, hänkin valmistellen kirkkoonlähtöä.