Siellä loikoi Ilpo pyöreistä kivistä muuratun takan ääressä, kohennellen tulta padan alle, jossa kiehui samanlainen saalis kuin minkä Apso laski majan havupermannolle.
— Ka, mistä riista pataan on tipahtanut? kysäisi Apso ihmeissään.
— Korvesta sen käväsin keikkaamassa, naurahti Ilpo. — Kävi jo aikani kovin pitkäksi ja teeripari lensi aivan tuohon majan nurkalle ja jussukka kuukki uteliaana riista-aitan ympärillä. Siitä ne napistin.
— No eihän sitten tarvinnut kauaksi liikkua ja jalkaasi uusia kipuja hankkia, virkkoi Apso. — Minä riehkasin hirven jäljillä, vaan lienen ajanut Tapion suojattia, kun yhtäkkiä edestäni hävisi.
Apso pujotti jousensa poronsarvinaulaan ja laski otuskimpun maahan.
— Tuos' on sitten tuoretta riistaa eineheksi, sillä eipä aamulla liene menemistä salolle. Pyry siitä yöllä nousee, vaikka metsä vielä seisoo hiljaisena tähtien vipajavassa valossa.
Laatokan länsirannoilta olivat eränkävijätoverukset muuttaneet tänne Keski-Suomen asumattomille saloille. Täällä olivatkin riistamaat ja kalavedet erinomaiset. Karhun ja hirven suolattu liha ei loppunut heidän vahvojen pylväitten varaan rakennetusta aitastaan ja tuoretta riistaa oli nytkin tuo Ilpo-veli lävistänyt jousellaan aivan tuvan edestä. Kesäisin sai taas läheisestä järvestä vedenriistaa niin paljon kuin halusi. Olisipa vain nämä laajat pyyntimaansa saanut pitää yksinään, mutta silloin tällöin ilmestyi aina etelästä päin uusia asukkaita valloittamaan parhaimpia kalastus- ja eränkäynti paikkoja.
— Näin taas Lapin pojankin tänään, sanoi Apso loikoessaan tulen ääressä. — Viimeisiä se muuten taitaa olla näillä mailla, sillä eipä kärsi nämä kääpiöt etelästä tulevia rotevampia naapurejaan. — Johan viime talvena keräsivät poronsa näiltä mailta, pohjoiseen paetakseen.
— Keräsivät, kun taisi muidenkin erämiesten nuoli ja keihäs heidän porojaan läpäistä eikä vain yksin meidän.
Miehet nostivat padan keskelleen ja vuoleskelivat puukoillaan mehevää lihaa, haukaten vain siteeksi ohrakakkaraa, jota oli viimekesän palohalmeesta lihan särpimeksi saatu. Väkevä, länteen viettävä järven rantarinne olisi sitä kasvanut enemmänkin, vaan kaukaa, selkärepussa tuotu siemen ei laajempaan halmeeseen olisi riittänyt. Ensi suveksi oli suurempi huhta kaadettu ja sitä varten siemenet varattu poronnahkaiseen säkkiin aitan orrelle.