— Kuninkaan laiva on mukana!
— Itse Pyhä Eerikki on lähtenyt liikkeelle!
— Nyt sitä saadaan taas tapella!
Nämä lausuttiin puolittain kuiskaamalla ja hiljaiset hämäläiset katselivat, olisiko lähdettävä vai jäätävä katsomaan.
— Tulevat verottamaan, mutta vähäisiksi ne verot nyt jäävät tälläkertaa, köhisi sattumalta Auraan toisten hämäläisten mukana tullut Jurkka, heimopäällikkö. Tämä komealta ja sotaiselta näyttävä mies oli parin muun miehen kanssa tullut ostamaan visbyläisiltä laivureilta aseita ja latonut ne jo venheisiinsä, jotka hiljaa liukuivat jokisuusta ylöspäin.
Mietteisiinsä kävi kuitenkin Jurkkakin, kun saarten takaa ilmestyi näköpiiriin yhä lisää laivoja ja entisistä purkautui satoja sotilaita rannalle.
Hämeen miehet neuvottelivat keskenään. Olisivat joutaneet turkulaiset itse hoidella vieraansa niinkuin olisivat voineet, mutta kaipa tässä oli heitä autettava. Hiki alkoi helmeillä naapukkapäisien, lammasnahkatakeissa kesälläkin liikkuvien hämäläisten otsalta ja joku jo taisi kirotakin, kun tuli lähteneeksi suolan hakuun ja joutui näin pahaan pinteeseen.
Erik Pyhän joukkojen keihäät ja kilvet välkähtelivät auringossa ja itse pyhä piispa Henrikkikin komeat saattueen kera tuli ulos laivastaan. Ruotsalaiset eivät ymmärtäneet maan kieltä ja tuotiin sana, että kuningas ja piispa haluavat jonkun kauppaporvarin tulkikseen.
Vikkelä visbyläinen laivapoika joutui kuitenkin tähän toimeen ja selitti kansalle kuninkaan tarjoavan suomalaisille rauhaa, mutta vaativan heitä ottamaan pyhän ristin kasteen.
Jäykät hämäläiset katselivat kuninkaan, piispan ja sotaväen loistavia pukuja, joissa jokaisessa oli pyhä risti kuvattuna. Se oli piispa Henrikilläkin kädessä ja hän osoitti sitä kansalle, samalla puhuen jotain lempeällä äänellä.