— Kansan mielialoja ei sellaisissa tarvitse kysyä, ärähti kuningas.
— Mikä on mestari Mikaelin mielipide tästä asiasta?
— Hengenmiehenä en voi tarttua aseisiin ja siispä tehkööt muut mitä tahansa. Hoitelen hiljaisuudessa hiippakuntaani ja kirjallisia töitäni, lausui piispa rauhallisena.
— Papeilla on pelkurikanta, murahti Antti Niilonpoika. — Ja sillä ei koskaan valtakunnan turvallisuutta säilytetä.
Väittely alkoi paisua isoääniseksi, kunnes sen kuningas yht'äkkiä katkaisi.
— Te suomalaiset olette riitaisia keskenänne, olemme sen ennenkin panneet merkille ja mitä näihin asioihin tulee, päätän niistä itse.
Haluamatta jatkaa keskustelua, nousi kuningas ruokapöydästä, kävellen ulos.
Klaus Eerikinpoika Fleming oli ollut kuninkaan hovissa oppimassa hieman sievistelevämpää käytöstä, jota tämä raju ja parikymmenvuotiaaksi harvinaisen voimakas aatelisnuorukainen ei äitinsä avulla oppinut. Nyt oli hän saanut seurata kuninkaan mukana ja kuningas antoi hänelle määräyksen lähteä Turkuun viemään sanaa Simo Tuomaanpojalle kuninkaan tulosta.
Äskeinen Martti-teini seisoi pihamaalla ja hänet kutsui kuningas puheilleen.
— Oletko valmis rupeamaan kuninkaan airueeksi, poika?