Viikkokausia on Henrikki hiihdellyt väliin erämaita ja väliin asutuita seutuja, vihdoin väsyneenä ja masentuneena laskeutunut latuskaisilla suksillaan Aurajoen suuhun. Tiukalle otti ennen kuin marski hänet linnaan päästi, ja siellä sai hän odottaa monta päivää marskin puheille pääsyä. Toisena päivänä se hänelle luvattiin, toisena jo taas evättiin. Linnan päällikkö koetti häneltä tiukkaan saada selville, mikä oli hänen matkansa tarkoitus. Vihdoin kutsutti marski hänet puheilleen.
* * * * *
Rohkeasti ja vakuuttavasti oli Henrikki Pietarinpoika asiansa puhunut, ja marski oli naurahdellen kuunnellut, sattuen tavallista suopeammalle tuulelle. Muutoin olisi hän heti käskenyt heittämään miehen vankien kosteaan kammioon.
Kun Henrikki oli puheensa päättänyt, kysyi marski:
— Savolaisetko sinut lähettivät, vai tuletko omasta alotteestasi tänne valittamaan?
Henrikki hämmentyi. Kukaan ei ollut häntä lähettänyt eikä pyytänyt valitusmatkalle. Hetken hän mietti mitä sanoa, mutta rohkaistuneena hän vastasi:
— Koko kansan puolesta puhun.
— Vai tahtoisit sinä linnaleirini sieltä poistamaan ja veroja vähentämään, mutta ne asiat tiedän minä määrätä. Liiaksi olette siellä jo voutieni ja veronkantajieni kanssa rähisseet. Siitä on kerran tehtävä loppu ja valituksista myös.
Ja marski huusi aivan Henrikin korvaan:
— Ettekö tiedä, että minun on maata puolustettava, ja siksi minä tarvitsen veroja, ja ne on suoritettava, tietäkää se.