Tästä huolimatta oli Krankan Hannu vielä kauan kuninkaan voutina ja luottamusmiehenä häntä pidettiin. Vanhuudenpäivänsä sai Hannu viettää rauhassa kotonaan Limingan Krankkalassa.
Vaikealla tiellä.
I.
Vuoden 1596 viimeinen kuukausi oli loppuun kulumassa. Vähäisiksi supistuivat ne jouluvalmistukset, jotka vanha Pirkko-muori oli juuri saanut valmiiksi Juvan Seppälässä. Akseli Kurjen lipullisiin kuuluvat huovit olivat äsken majailleet talossa ja puhdistaneet aitat niin tyhjiksi, että vain Tuomas Niilonpojan vähäistä ennen huovien vierailua piilottamat siemenohrat olivat jääneet. Pirkko-muorikin oli tehnyt kätköjä lampaan käpälistä ja muutamasta sian kinkusta, ja näistä oli nyt osa otettu esille juhlaa varten ja muutama karpio siemenohrista jouluolueksi.
Joulua ei kuitenkaan voitu nyt näilläkään harvaan asutuilla saloilla viettää rauhan juhlana, koskapa kapinan liekki pohjanmaalta oli leimahtanut tännekin ja miehet lähteneet suksilleen jokaisesta talosta niin tarkoin, että vain vanhukset ja keskenkasvuiset pojat jäivät naisväen avuksi koteja vartioimaan.
Jo marraskuulla oli kapinaliekki leimahtanut näilläkin mailla ja monet talonpoikia sortavista ja luvattomia veroja kantavista huoveista olivat saaneet ankaran tuomionsa, mutta kapina oli tullut yhtä ankarasti kukistetuksi ja luultiin jo voitavan taas asettua sodan kohluja parantelemaan, kun pohjanmaalta lennätettiin viestiä, että nyt on tultava mukaan, joka suinkin keihästä kykenee kantamaan.
Tuomas Niiionpoika oli edellisessä kapinassa saanut syviä haavoja ja ne olisivat vielä vaatineet miestä pysymään kotitanhuvilla, mutta mieli paloi toisten mukaan lähtemään, maksamaan samana laatuna saadut haavat ja auttamaan yhteistä asiaa, vapautusta rautamarskin ikeestä, joka oli viime aikoina käynyt sietämättömäksi.
Osa Rautalammin miehistä oli jo hiihtänyt edellisenä iltana Seppälän ohi, liittyäkseen Juvan ja muiden naapuripitäjien miehiin ja Tuomaankin naapureista olivat miehet siihen joukkoon lyöttäytyneet. Tuomaskin oli jo ollut lähtötouhuissaan, mutta toiset olivat häntä kieltäneet lähtemästä. Viime yönä ei Tuomas kuitenkaan saanut unta ja nytpä hän aamun koittaessa jo tahkosi uutta keihästään, jonka oli käynyt pajassa taikaluvuin terästämässä ja kengittämässä.
Vanha Pirkko esteli poikaansa sotateille enää lähtemästä:
— Uusia syvempiä haavoja sinne menet vain saamaan, sellaista näin unta viime yönä. Nyt kun vielä ainoa poikasi sinne estelyistäsi huolimatta lähti, ei miestä jää taloon, kun molemmat sille tielle jäätte.