Näin puheli toivovin mielin taas Tuomas ja nytpä uskalsi jo Laurikin jouluyön kahakassa saatuja haavojaan hoitaa salailematta niitä isältään, niinkuin oli tähän asti tehnyt, siten koettaen olla tuottamatta lisää huolta vanhalle miehelle.
— Nehän pitivät ahtaalla sinuakin, etkä ole siitä mitään virkkanut, sanoi Tuomas, nähtyään pitkän miekan haavan poikansa käsivarressa.
— Mitäpä siitä… pian se paranee, kunhan kotiin päästään, sanoi Lauri. — Rauhan töihin tässä taas on tartuttava, kun on sotaakin käyty tarpeeksi. Parasta se kai on antaa heidän vastustelematta ottaa otettavansa. Ehkäpä vielä Kaarle-herttua pääsee valtaan ja silloinhan hän meitä kyllä armahtaa.
III.
Pitkiksi ovat venyneet Pirkitta-muorin päivät yksinäisessä Seppälän uudistalossa. Aamuisin on taivaan kiiluvaisista pitänyt asettaa tuntilasin juoksu ja Otavan pettämätön viisari on näyttänyt kolmea joka aamu, kun muori on sitä käynyt herättyään tarkastamassa. Verkalleen valuu sitten hiekka suppilosta toiseen, kunnes on aika mennä karjalle aamuruokaa antamaan. Siitä on vielä aikaa aamun koittoon ja keskipäiväkin sydäntalvella on niin kovin lyhyt, että puut ja heinät ehtii Pirkitta hädäntuskin noutaa keskipäivän aikana metsästä, nekin kun ovat sotaan lähtijöiltä jääneet hommaamatta.
Joulu on mennyt rauhallisesti. Ei ole kuulunut kylältä eikä vieraista pitäjistä sanomia huovien hurjisteluista. Kolmihaaraisen talikynttilän valossa on muori tutkinut kirjantaitavana Uutta Testamenttiaan ja virsikirjaansa, josta löytyi lohdutusta ja rauhaa rauhattominakin aikoina.
Nyt on jo uuden vuoden aatto ja muori odottelee miehiä palaaviksi. Saunakin on pantu lämpiämään ikään kuin heitä varten ja väliin avaa muori tuvan ikkunaluukun, kuunnellakseen, eikö matkamiesten suksen sauvan kipakkata kirinää alkaisi talvitieltä kuulua.
Huoahtaen sulkee muori luukun ja ottaa taas esille puukantisen virsikirjansa ja lukee siitä mielensä virkistykseksi. Mikäpä hänellä on täällä hiljaisen korven keskellä yksinäänkään ollessa. Eikähän sellaista ole voinut tapahtua, että molemmat miehet sille tielleen jäävät. Hän on kyllä viime yönä nähnyt kamalan unen. Miehet ovat olleet paluumatkalla ja molemmat kääriliinoihin kiedottuna. Lauri on hoippunut isänsä jälessä ja hänen kädestään on jäänyt veriviiru lumihangelle. Kiesus-Maria miehiä armahtakoon, jos haavoissaan siellä avutta hoippuvat.
Sauna on turhaan odottanut kylpijöitä. Pirkittakaan ei ole uskaltanut pimeän tultua mennä saunaan, kun navetassa käydessään on kuullut läheisestä korvesta suden ulvontaa. Huu, huu, hu-uh-huu, on kamalasti kaikunut pakkasen sitä säestäessä räiskähtelyllään ja muori on sulkenut tarkoin navetan ja tuvan ovet ja asettunut taas joulun edellä valmistamansa talikynttilän ääreen sanaa tutkimaan.
Puoliyössä kuitenkin kuuluu hiljainen koputus oveen ja muori arvaa, että miehet sieltä vihdoinkin tulevat.