Hakkarainen hymähtää ja miekan arpi hänen otsallaan punoittuu. Sen on vanha sotajunkkari saanut pappenheimiläisiltä muistoksi liiasta rohkeudestaan.
— En siitä luopuisi vaikka talon saisin, virkkaa ruotuvääpeli kohennellen hiillostaan.
Vähitellen juro mies elähtyy sotamuistoistaan ja alkaa niistä kertomaan. Ja näissä tarinoissa tulee esille se suomalaisten kunto ja rohkea karskius, joka jo vuosisatoja on pitänyt yllä pienen kansan mainetta.
Kansan suosima ylimys.
Turun linnassa oli taas pitkien aikojen jälkeen vilkasta elämää. Sitten Juhana herttuan aikojen ei oltu siellä nähty niin paljon loisteliasta hoviväkeä, koreapukuisia palvelijoita ja asemiehiä. Kreivi Pietari Brahe, Suomen uusi käskynhaltija oli antanut näitä vallan ja rikkauden merkkejä kokoontua ympärilleen nähtyään, miten autio ja kolkko Turun avara linna tällä kertaa oli.
Turkulaiset olivat mielellään nähneet linnassa loisteliasta elämää ja innokkaasti ottaneet siihen osaa. Olihan Turun porvaristo ollut aina pidetty kestivieras kaikkien linnan isäntien aikana, paitsi jyrkän ja karskin Flemingin, ja nyt kun linna oli ollut jo pitemmän aikaa melkein autiona, otettiin kreivi Brahen pitokutsut iloisin mielin vastaan. Nuorien poskille syttyi innon ja toivon puna. Olihan niin usein Turun linnan kesteissä syntynyt lemmensuhteita, joita linnan isännät sitten vahvistivat nauttien puhemiehen hauskasta tehtävästä.
Nytkin oli ollut linnassa juhlat ja Pietari Brahe oli saanut kaikkien mielet puolelleen ystävällisyydellään ja rakastettavalla käytöksellään. Oli kevät ja metsät kaupungin ympärillä olivat saaneet viime päivinä vihertävän, tuoksuvan verhonsa. Linnan suuressa salissa oli käynyt ahkeraan karkelo ja kevään iloa oli nuorten katseissa, jotka olivat tulleet ulos vilvoittelemaan ja kevätyön suloudesta nauttimaan.
Yhtäkkiä leviää vieraitten joukkoon tieto, että kreivi Brahe aikoo lähteä useita kuukausia kestävälle tarkastusmatkalle sisämaahan ja Turku jäisi taas kesän tullen hiljaiseksi, kun linnakin olisi suljettuna vieraille.
Linnan suuressa salissa se sanoma saakin vahvistuksen. Lopettaessaan kevätyön kestejä lausuu Pietari Brahe vierailleen:
— Tärkeät toimet vaativat meitä lähtemään maan eri osiin ja matka saattaa kestää kauankin. Täällä tulee taas hiljaista, kun nuorille ei ole tilaisuutta kokoontua virkistävään leikkiin, emmekä vanhemman väen kanssa ole tilaisuudessa keskustelemaan maan asioista. Maan parhaimmat miehet ovat sodassa, niinpä minunkin täytyy entistä enemmän huoltaa maan asioita ja tarpeita, jotka ovat hyvin suuret ja vaativat pikaisia toimenpiteitä. Kuninkaani ja omasta tahdostani haluan tehdä kaikkeni tämän ihanan maan hyväksi ja että saisimme tarkan selvyyden kaikesta, on meidän käytävä kaikkialla maassa, pohjan periä myöten ja niinpä lausunkin teille nyt muutamiksi kuukausiksi jäähyväiset ja kiitokset ystävällisyydestänne, ja kun palaan, olette taas tervetulleita Turun linnaan, jonka suojista ei saa ilo puuttua pitkinä syysiltoina.