— Ne… tuota ovat huononpuoleisia… eihän niistä näin korkean vieraan katseltaviksi… estelee taaskin Tanu.
— Pitää laittaa viljelykset hyvään kuntoon ja jalostaa karjaa, sanoo kreivi. — Se on kuitenkin oleva tämän maan pääelinkeino, kunnes kulkuneuvot kehittyvät ja teollisuus elpyy.
Lähiseudulle ehtii vieriä viesti kreivin vierailusta ja Tanun talo on pian pyhäpukineista väkeä täynnä. Pitäjän kirkkoherra on väkineen nyreissään, mutta saapuu kreivin kutsusta ja lauhtuu saatuaan kuulla kreiviltä tämän haluavan tutustua maan talonpoikaisväen elämään ja tapoihin.
Väestön innostuksella ei ole rajoja, kun korkea vieras tahtoo vielä lähteä Juhannussaunaan, joka siellä rantatörmällä on pullautellut savujaan kesäillan tuoksuville ilmoille.
Tanun suureen vierastupaan on katettu ruokapöytä, johon kreivi vaatii käymään papin perheineen ja Tanu-isännän naapureineen. Illallisen jälkeen virittävät pitäjän parhaat viuluniekat poloneesin Juhannusyön tanssien alkajaisiksi ja kreivi väestön ystävyydestä lämmenneenä tahtoo ottaa siihen osaa.
Kirkonkylän vallasväen tyttäret punastuvat ilosta, odottaen, kuka heistä saisi kunnian tulla pyydetyksi poloneesiin. Tanu Tasaisenkin nuori tytär on joukossa ja koettaa vetäytyä kainona toisten taakse, mutta kreivi hakee katseillaan viehkeätä pöytäpalvelijaansa ja kun huomaa tämän, ojentaa hymyillen käsivartensa. Nuori Helinä Tasainen tarttuu punastuen ja alasluoduin katsein Pietari Brahen käsivarteen ja vaikka toisten neitosten silmäkulmassa välähtää pettymys, ehkäpä pieni katkeruuskin, saa hyväksymisen hyminä heidätkin mukaansa.
Ja kun myöhemmin kreivi astuu pihamaan ylitse isännän saattelemana aittaansa nukkumatiloille, remahtaa koko riemuitseva väkijoukko innokkaaseen tervehdykseen rakastetulle kreiville.
— Eläköön, eläköön kauan meidän kreivimme!
Riitaisilla vesillä.
Vaikka entiset Pohjois-Hämeen erämaat olivat hämäläisten ja savolaisten asuttamat parhaimpien viljelysmaiden ja kalavesien seutuvilta, oli vielä kuitenkin jäänyt järviä, joiden rannoilla vain muutama savu kohosi ja joissa yhteisesti käytiin keväisin kutuhaukea ja lahnaa pyytämässä ja syksyisin verkkopyydyksillä kutevia siikaparvia kiertämässä. Suurempiin riitoihin kalastuspaikoista eivät savolaiset hämäläisten kanssa sotkeutuneet kuin ainoastaan aniharvoin, milloin jonkun talon kala-onni houkutteli toista kateellista naapuria liiaksi lähentelemään toisen nimettyjä apajia. Oltiinhan sitä paitsi jo vuosikymmeniä sovussa soudettu entisillä hämäläisten erävesillä siitäkin syystä, että sukulaisuussuhteet olivat solmeutuneet entistä lukuisammiksi ja lujemmiksi ja riistakin sovussa eläen näytti hyvin riittävän jokaiselle.