Sattuipa nyt tuvan akkunan ääreen Metsoisen poika Mikko. Hän huomasi ulos katsellessaan joukon ratsumiehiä taloa lähestymässä, katsoi tarkemmin tulokkaita, jo tunsi heidät ja huudahti:
— Huovit tulevat!
Miehet lakkasivat veistämästä ja värttinät naisten puolella seisahtuivat. Pelätty vieras oli tulossa. Mauri Skytten ja hänen joukkonsa maine oli jo ehtinyt Rautalammin saloille asti, jonne huovilauma oli nyt matkannut ryöstämään ja hävittämään sekä vaatimaan, milloin vain halutti, muonitusta itselleen. Vähän aikaa oli Metsoisenkin talossa saatu olla rauhassa voudin miehiltä, nyt oli raaka huovijoukko taas rauhaa häiritsemässä.
Vanha Simo oli ehtinyt tointua säikähdyksestään ja hoputtanut naisiaan piiloon menemään, itse katsellen peräseinältä sotakirvestään. Naisista ehtivätkin muut piilottautua, nuori Riitta vaan jäi punastuneena ja värisevänä takan eteen seisomaan, kun huovit astuivat tupaan.
— Terve taloon! Tulin miehineni teiltä muonitusta saamaan. Ja Mauri Skytte heitti kypäränsä ja miekkansa pöydälle merkiksi, että hän tahtoi saada sovinnossa saatavansa.
— Mistäpä vieraille annamme, kun ei ole itselläkään syötävää. Sen verran vaan petäjäistä, että hengen pitimiksi, puheli Metsoinen tyynesti.
— Missä emäntä on? Pöty pöytään, meillä on nälkä. Totta kai Metsoisella ruokaa on, kosk'on lasi-ikkunakin, rehenteli Skytte käskevästi.
— Sen verranhan tuota lienee, että yhden murkinan saatte, sanoi Metsoinen puhellen keskeytyneen työnsä ääressä. — Mutta enempää ei tule, lisäsi hän tiukasti.
— Kas, onhan täällä tyttönen, soreapa onkin, ja Skytte sieppasi takan luona seisovaa Riittaa vyötäisiltä. — Laitahan, tyttö, ruoka pöytään. Varmasti siitä meiltä palkkasi saat.
Riitta katsahti kysyvästi isäänsä, pitäisikö huovien käskyyn suostua. Tämän nyökätessä myöntävästi, livahti tyttö ulos ja kantoi kohta pöytään leipää, juustoa ja lampaan reiden, lisäksi vielä oluthaarikoita.