Maunu oli mennyt ulos ja vartosi tilaisuutta saadakseen puhutella
Riittaa. Tyttö kohta tulikin ja seisahti kysyvästi porstuan kynnykselle.
— Miksi annoit huovin itseäsi halailla? kysyi Maunu tiukasti.
— Enhän mitä voinut, kun huomaamattani kävi kiinni. Mitäs sinä nyt siitä. Ja tyttönen naurahti Maunun aiheettomalle kiukulle.
— Sen sanon, että eivät hengissä täältä lähde, jos vaan sinuun koskevat, huomautti Maunu.
— Hyvähän se, että minua suojelet, naurahti tyttönen ja livahti tiehensä.
Mutta Skytte oli ehtinyt jo murkinoida ja tullessaan ulos kuuli hän keskustelun ja kävi nyt Maunun eteen, syIkäsi hänen paitansa rintamukselle ja kivahti:
— Mitä sinä, penikka, puhutkaan. Eihän mielitiettysi siitä pahene, jos me sitä vähän likistämmekin. Ja totta tosiaan niin teenkin, ennen kun tästä talosta lähden.
Skytte pyörähti takaisin tupaan. Mutta Maunu kuohahti raivosta, ja itsekseen hän jupisi:
— Koskekaahan tyttöön, eikö kallonne halkea.
Skytte tahtoi useamman päivän muonitusta miehilleen, mutta Metsoinen ärähti: