— Johan sen kuulitte äsken, että yhden murkinan saatte mutta ei enempää. Siinä on kaikki — ja Metsoinen viittasi ruuan tähteisiin pöydällä — mitä on vieraalle tarjottavaa. Itse saamme syödä petäjänkuorileipää.
— Mennäänpä katsomaan, uhkailivat huovit ja kävivät ulos särkemään aittojen ovia.
— Pankaa vaan säkkiin mitä löydätte, minä tulen auttamaan, kehoitti Skytte ja painoi kypärän päähänsä ja sitoi miekan vyölleen ja meni ulos toisten jälkeen.
Metsoinen tempasi seinältä kirveensä, hujaisi sitä päänsä yli raivonsa vallassa ja riensi ulos huovien jälkeen.
Aitan ovi oli jo lyöty rikki ja viljasäkit nostettu ulos. Joku huoveista oli sullomassa säkkiin lihakonkareita ja leipiä, kun Metsoinen hyökkäsi aittaan.
— Sinäkö täällä isäntä olet?
Ja raskas kirves upposi syvälle huovin kalloon. Mutta samassa sai Metsoinen iskun takaapäin omaan päähänsä, ja verisenä painui hän aittansa kynnykselle.
Maunukin oli ehtinyt kirveineen kahakkaan, mutta huovit kävivät häneen kiinni, sitoivat kädet ja potkasivat kinokseen.
Metsoisen pojat eivät uskaltaneet käydä vastarintaan ylivoimaa vastaan. Silmät verestävinä he seisoivat tuvan portailla ja katselivat, miten huovit kantoivat viljat ja ruokavarat ratsujensa selkään.
— Odottakaahan, kunhan miehet metsältä palaavat, sähisi Maunu siteissään. Joku huoveista kuuli tämän ja neuvoteltuaan keskenään päättivät miehet lähteä heti suojapaikkaansa. Sillä he tunsivat hyvin talonpoikien voiman ja raivokkuuden omaisuutensa puolustuksessa erittäinkin silloin, kun heitä sattui enempi koossa olemaan.