Huovit riisuttiin alasti ja sidottiin käsistään hevosten häntiin ja hevoset talutettiin rantaan, mistä aukeni laaja selkä, äsken jäätynyt, ja jossa vielä kauempana näkyi tummina pilkkuina sulia. Yksitellen laskettiin hevoset menemään aukealle jäälle, muutamilla ruoskan sivalluksilla alkuvauhtia antaen. Jää ulvahteli ja halkeili hevosten alla, jotka kaikki hurjistuneina laukkasivat ulapalle.
Mutta Maunu sadatteli sitä, että naisen ryöstäjä pääsi tovereineen karkuun ja että kosto ei tullut täydelliseksi.
Pakkanen paukahteli sinertävissä avaruuksissa ja aamutähdet kalpenivat aamun tullessa valoisammaksi. Hurjassa laukassa etenivät huovien ratsut jo kaukana ulapalla jälessään alastomat, sidotut miehet.
ÖINEN TAISTELU
Takkavalkea roihusi iloisesti Pietari Kanoisen pirtissä muutamana keskitalven pakkas-iItana. Lumisia miehiä työntyi uksesta sisään, ja kopisteltuaan lumet turkeistaan ja hatuistaan kävivät he takan ääreen lämmittelemään. Miehet olivat palanneet pitemmältä eräretkeltä Lapin korvesta ja tarinoivat nyt iloisesti matkan vaiheista, sulatellen takkavalkean ääressä kohmettuneita jäseniään. Eräretkellä muiden muassa oli ollut Kanoisen kaksi poikaa. Pentti ja nuorempi Vilppu, joka oli ensi kertaa pitemmällä eräretkellä, ja jolta raudan kova pakkanen oli tulomatkalla jalat jäädyttänyt.
Runsaan saaliin toivat tällä kertaa erämiehet takamailta, ja hyvillä mielin vanha Pietarikin, joka ei pitempiä erämatkoja suosinut, kävi nyt tulen ääressä istuvia miehiä puhuttelemaan.
— Runsaan saaliin sanoitte saaneenne, miehet, ja tarpeen se tänä talvena onkin. Paljon ei viime syksynä veronkantaja talven varoja jättänyt. Kaikki vei, mitä ei piilottaa ehtinyt, ja uhkasi kohta takaisin tulla, ja nyt jo kuuluu tulossa olevan; milloin tänne asti ehtinee.
Näin puheli vanha Kanoinen ja istui kumaraisena, pää käsien varassa tuleen tuijotellen.
Erämiestenkin iloisuus hävisi ja vakavina hekin kävivät miettimään, mitä olisi tehtävä, jos veronkantaja sattuisi tulemaan.
— Tänään puin viimeiset ohrat, joita norohalmeesta saatiin, mutta ei niitäkään monta karpiota tullut — puheli Kanoinen ja silmäsi oven suuhun, missä äsken riihestä kantamansa ohrasäkit vielä olivat. — Saisi edes nuo siemeneksi säilymään.