— Kaikissa menopuolissa voisi vähän säästää, arveli Tuomas. — Me hukumme verojen paljouteen. Tuleva vuosi vie meidät puille paljaille. Suututtaa niin vietävästi, että sotalaitoksessa saamme elättää suuren joukon epävarmaa väkeä.
— Sanos muuta. Sellaiseen sitä sitten voi luottaa. Mutta maan puolustus…
— Häh, puolustus… kivahti Tuomas. — Kyllä tässä puolustetaan, jos tarvitaan. Eivät ne ole aurojensa ääressä miehet tiukemmassa kuin ennenkään. Oikea kyntömies lyö siihen kymmenen kuin sellaiset nahkapojat yhden.
— No sitä minäkin, arveli Eerikkilä. — Eipä niitä ollut suuria armeijoja vapaustaistelussakaan.
— Niin, ja jos olisivat kaikki olleet saman asian puolesta, niin sen olisi pitänyt mennä noin.
Tuomas pyyhkäisi leveällä kämmenellään pöytää niin, että liina luisti ja kahvikojeet olivat lentää lattialle.
— No älähän, nauroi emäntä. — Kyllä kai jos ryssät ja muut olisivat kahvikuppeja, niin lentäisi niitä yhdellä kouraisulla seinään enemmänkin kuin kymmenen.
— Niin on, että mitä vain tarvitseisi, vahvisti Tuomas ja riisuutui alusilleen saunaan mennäkseen.
— Niin minustakin, että jos suojeluskunta-aate oikein kehitettäisiin, mutta siinäkin on yksi paha puoli.
Tuomas katsoi kysyvästi, jatkoa odottaen.