Tuomaalle oli jäänyt velkoja, maksaessaan veljelleen Pentti Kokolle talo-osuutensa. Velka, joka oli kotipitäjän pankkiin, lyheni vuosi sitten, mutta oli sitä vielä kymmenisen tuhatta.
Nyt se oli sanottu irti, eikä Tuomas vielä tietänyt, mistä rahat olisi siihen ottanut.
Syksyllä olisi voinut hyvällä hinnalla myydä metsää, mutta nyt ei sekään kelvannut.
Tuomas oli jo kysellyt rahoja muutamilta naapureiltaankin, jotka olivat syksyllä myyneet metsiään, mutta keltään ei riittänyt.
Eerikkiläisenkin kymmenet tuhannet olivat huvenneet niin vähiin, että hädin tuskin oli enää veroja varten tarvittava summa jäljellä.
Oli tämä totisesti aikaa. Raha meni kuin hiekka sormien lomitse.
Veljeltään Pentiltä, joka oli liikemies, olisi Tuomas kai saanut, mutta ei tahtonut mennä pyytämään, koska veli oli rahansa saanut keinottelulla.
Ei siltä kulassilta, vaikka viimeinen lehmä menisi navetasta.
Ihmetytti, että pankki vaati häneltä velkaansa eikä muilta.
Hän oli muutenkin huomannut, että muutamat naapurit olivat käyneet juroiksi ja äänettömiksi hänelle.