Apumiehekseen oli Tuomas koettanut valikoida parasta. Mies, Liisan Vikki, niinkuin häntä sanottiin, kulki kesällä tukkilauttojen mukana, mutta talveksi asettui aina kotipuolessaan johonkin taloon työmieheksi.
Ensialussa Vikki teki töitä, mutta muutamien viikkojen perästä murahteli Tuomas jo tyytymättömänä. Vaimolleenkin tuli valittamaan:
— Ei piru vieköön saa enää kunnon työntekijää nuorista miehistä.
— Jospa ei saane. Se on kai tämä aika, joka sen vaikuttaa, sanoi emäntä. — Työnteosta on enää harvoilla palkkalaisilla iloa.
— Lempo heidän kanssaan rehkimään, jyrisi Tuomas. — Pitänee koettaa suoriutua omin voimin kaikesta.
— Raskaaksi se kuitenkin käy sinulle, sanoi Alina. — Minullakin on apulainen.
— Se nyt on eri asia. Taidat olla Iita-tyttöseen edelleen tyytyväinen?
— En häntä laskisi pois millään hinnalla, myönsi Alina.
— Hyvä on, että on vielä kunnollisiakin työntekijöitä.
* * * * *