— Mutta minä en ota kaupalla keinoteltuja rahoja. Vielä ne joskus kuumentavat omiakin kynsiäsi, jos vähänkään omaatuntoa lienee, virkkaa Tuomas noustessaan pöydästä.
Pentti kaivelee hampaitaan ja nauraa.
— Omatunto… se joutaa nykyään mihin tahansa. Ei sillä elä kukaan.
— Siltä tuntuu, että useimmat sen ovat kadottaneet. Rahaa saadakseen ovat valmiita vaikka mihin konnantyöhön.
— Sanotko, että minäkin olen tehnyt mitä tahansa? kuohahti Pentti.
— Itsehän sen paraiten tiedät. Kun mies jättää perintömaansa ja kokoaa keinottelulla, tekee sitä jo silloin rahan edestä mitä vaan, sanoi Tuomas ja meni kamariinsa.
Pentti koetti lauhtua, mielistelläkseen veljensä vaimoa.
Maailmaa kulkiessaan hän oli nähnyt, että rahalla ja mukavilla puheilla sai naisiakin, minkälaisia vain.
Varsinkin Helsingissä sai valikoida mieleisiään. Pari kertaa teatterilippu ja illallinen, niin silloin sai pitää miten lystäsi.
Maaseudulla vielä oli lujemmassa, mutta heltisi sielläkin, kun osasi veivittää.