Papin silmistä loisti vilpitön myötätunto, ja Tuomas tunsi lämpenevänsä.
Sieltäkö päin tuuli kävikin, vaikka hän oli aivan kokonaan toista kuvitellut?
— Jos sopisi lähteä vielä penkkiä painamaan, esitteli Tuomas.
Rovasti tuli sisään ja leikitteli emännälle, sanoen jäävänsä taloksi.
— Maistuivat kovin hyvältä ne emännän mesikakut.
Alina tunsi melkein mielihyvää kiitoksesta.
Tämä rovasti tuntuikin olevan aivan toista maata kuin monet virkatoverinsa. Ei syyttänyt eikä tuominnut nykyajan ihmisiä ja jätti vähävaraisilta saatavansa perimättä. Tuntui vain toivovan uusia ja valoisampia aikoja ihmiskunnalle.
Rovasti katseli isännän kamarissa kirjahyllyä, jossa niteet olivat puhtaita ja hyvässä järjestyksessä.
— Tällaista kirjakokoelmaa tapaa harvoin maalaistaloissa, sanoi pappi. — Senvuoksipa ei näekään isäntää kirkonkylässä, kun kuuluu istuvan sunnuntaisin kirjojen ääressä. Emäntä siitä mainitsi.
— Harvoin sattuu asiaa olemaan, eikä muutenkaan haluta, virkkoi Tuomas.