Saa nähdä, juonitteleeko tuo siitä, etten ole käynyt kirkossa, mietti
Tuomas, joka ei tuntenut pitäjänsä uutta pappia.
Rovasti tahtoi kuulla Tuomaan pikkuviljelyssuunnitelmista.
Tuomas kertoi puuhistaan. Tämä pappi harrasti yhteiskuntakysymystä siltä puolelta.
— Niin, siihen olisi päästävä, virkkoi pappi. — Minäkin aion käydä kesän tultua työhön pelloille, mutta ruustinna sitä vielä vastustaa, jatkoi pappi.
— Sepä olisikin, innostui Tuomas. — Auran äärestä kirkkoon.
Tuomas nousee ihan seisoalleen, lämmenneenä kuulemastaan.
— Jos päästäisiin siihen kaikkialla, niin… älkää panko pahaksenne… silloin kirkoissa puhuttaisiin muustakin kuin synneistä ja ihmisten pahuudesta. Kirkot tulisivat jälleen täysiksi kuulijoista.
— Sitä, en oikein usko, että kirkko tulee täyteen sanankuulijoita, sanoi rovasti. — Ihmisiin, varsinkin nuorempiin, on jo juurtunut niin syvälle kammo kirkkoa kohtaan juuri siitä syystä, että siellä on niin vähän puhuttu vapauttavaa ja kohottavaa sanaa. Mutta taloissa ja luonnon temppeleissä…
Tuomas avasi oven tupaan.
— Alina, tulehan sinäkin kuulemaan, mitä rovasti sanoo. Ja tuo kahvia ja niitä kakkujasi.