Kun ateria oli lopetettu, kallistuivat rengit penkille imemään piippujaan. Iso renki silmäili piikoja. Saaraa varsinkin, joka oli pulska ja lihava. Iso renki katseli Saaran pohkeita nautinnolla.
Isäntä komensi riiheen, että jouduttaisiin jo iltapäivällä kynnökselle, mutta Taave ei sitä kuullut. Tuomaan piti hihkaista ihan korvan juuressa:
— Riiheen siitä! Koko päivä puidaan pätöisiä eloja.
Iso renki sylkäisi ja murahti:
— …itse joutuummin… tässä lepäämättä jaksa.
— Seistä haravan vartta vasten, naurahti Tuomas ovella mennessään.
— Voi helvetti, kirosi Taave, ja pikkurenkikin alkoi luontoilla.
— Menkää siitä jo kiroilemasta, sanoi emäntä. — Ette sitä ensi vuotena enää tällä tavoin maksa ruokianne.
No, silläkään ei olisi väliä. Olisi kai niitä vielä toisiakin taloja, arvelivat rengit.
Isäntä kirosi riihitiellä. Ei, eipä totisesti enää tullutkaan työnteosta mitään.