2
Savilahden talossa oli ollut maata neljättä sataa hehtaaria, mutta itsenäistyneet torpparit ja mäkituvat, viisi luvultaan, olivat siitä saaneet sataviisikymmentä hehtaaria. Tuomas oli välityksittä antanut maata riittävästi alustalaisilleen ja nytkin vielä, vastoin tavallisuutta, arveli sitä olevan liikaa itsellään.
Tuomas oli vanhaa turpeenpuskijasukua, joka toimeentulonsa haki ja sai maasta eikä elänyt metsäntuotteilla. Metsänmyyntiä oli pidetty Savilahdessa miesmuistiin vain sivuseikkana, jotavastoin pelloilla piti aina olla muutamata lantakasaa enemmän kuin toisten talojen viljelyksillä.
Surkeina sotavuosina ei leipä loppunut Savilahden aitoista, ja sitä sai jokainen joka tuli pyytämään. Niinä aikoina sai olla yksi palvelija yhtämittaa leipää leipomassa.
Kapina-aika meni sekin mitään erikoisempaa vaikuttamatta Savilahden elämään. Tuomas lausui jyrkän tuomionsa veljessotaan yllyttäjistä, mutta talon ainoana miehenä ei voinut lähteä vapaustaisteluun.
Ehkäpä ei tahtonutkaan.
— Kun ovat tappelun aloittaneet, niin hoitakoot sen myöskin ja vastatkoot seurauksista, kuultiin hänen sanovan. — Syytä on molemmin puolin. Nälkäistä, typerää kansaa on onnenonkijain ja konnien hyvä kiihoittaa, mutta jos olisi maata jaettu aikaisemmin maattomille ja nälkäisille leipää, olisi tämä surkeus jäänyt näkemättä. Ryssät olisi yksissä neuvoin voitu ajaa maasta pois.
Ja kiroten oli Tuomas vielä jatkanut:
— Sitä varten ne antoivatkin hallitusohjat holtittomille.
Talon työväki ei uskaltanut kapina-aikana puhua puoleen eikä toiseen.
Jos joku aloitti, virkkoi Tuomas: