Taaven täytyi nousta kopistelemaan piippuaan liedelle salatakseen nolouttaan.
— Nostaisit noita housujasi vähän ylemmäksi, kun ihan kintuissa riippuvat, sanoi tyttö. — Pitänee minun ostaa sinulle housunkannattimet.
Tuomas nauroi. Taave suuttui.
— Mitä ne sinuun kuuluvat… minun housuni.
— No sitten ei kuulu mikään, ellei se, sanoi Saara. — En minä löksöttävähousuisesta miehestä välitä.
Taave lauhtui. Saara taisi sittenkin vähän pitää hänestä ja ehkäpä ottaisikin osakkaaksi mökkiin, jota raivasi ja rakenteli.
* * * * *
Illan pimetessä palasivat toisetkin uudisasukkaat salolta, jossa olivat olleet pirttejään veistelemässä.
Miehet söivät ja tarinoivat pöydän ääressä. Puhuttiin kevään tulosta ja suunniteltiin peltosarkoja.
— Tässä alkaakin pian riivatunmoinen ojankaivu. Kun saisi sata syltä päivässä, sanoi Tiehaaran Heikki, entinen päivätyöläinen, joka nyt ahersi omalla maallaan.