Hyvä on kirvestä heilutella keväisessä korvessa, kun joka sopukkaan kiertää sulattava aurinko.
Illoin ei vielä malttaisi jättää kirvestä, vaikka kädet ovat puutuneet.
On tarkasteltava nurkkia ja salvaimia, katto-orsia ja tulevaa pihamaata.
Tuohon tulee navetta ja tuohon aitta. Lammen ranta alempana esittelee itseään saunan paikaksi.
Sitä iloa, mikä tästä syntyy, kun kaikki on valmiina. Puutteen pitää lähteä noin vain, niinkuin häkä.
Tulee toukokuu. Kelpaa pitkinä päivinä nostella lihavia mutapalleja ojanpohjista tuleville peltosaroille.
Lampi luo jäänsä, ja sovussa soudellaan katiskoilla ja merroilla.
Saara on viimeinkin suostunut ottamaan Taaven osakkaaksi taloon, ja miehellä on jo saunan salvoskin valmiina.
Noron Otto, ikämies ja kaikissa sotavuosien kovissa kokemuksissa rääkätty, on nuortunut uudisrakennuksellaan. Pojat ovat kaataneet ja karsineet hirret, ja kun tupa on sattunut tulemaan Otolle vähän pienempi kuin toisille, rehkii mies jo navettansa salvoksella.
Tiensivun Heikki koettaa pitää kiirettä hänkin. Mikä lempo siinä, että tahtoo jätättää toisista, Taavesta ja Otosta, vaikka hartiamitta on leveämpi ja nyrkit kuin moukarit.
Ei ole tottunut tähän kirvestyöhön, mutta päästäänpä luomaan peltosarkoja. Silloin on Oton ja Taaven vuoro jäädä jälkeen. Viisikymmenisen sylimittojaan pistää hän päivässä, vaikka juuria ja kantoja on hakattava.