Päivällistunniksi viritetään iso nuotio tervaskantoon, ja lammen toisella rannalla rehkivät asukkaat tulevat saman valkean ääreen. Tuoksuvien havujen päällä on hyvä oikoa jäseniään.
Kontit ovat täydet. Savilahden emäntä latoo niihin joka aamu leipiä ja rieskoja, liha- ja voikimpaleita, ja vähimmän mukaan täyttää niistä Tuomas tilikirjansa sarekkeita eikä sano kiirettä olevan maksulla. — Kunhan pääsette omaan turpeeseen ja saatte kaikkea omasta takaa, niin joskus autatte, kun minä tässä vanhenen ja huononen.
— Entä jos sattuisi surma miehet rouhasemaan?
— No sitten vedetään risti numerojen yli.
Semmoinen se on Tuomas Kokko, auttaja ja ystävä.
* * * * *
Muutamana päivänä tulee korpiraivaajien rauha häirityksi. Etelän henkäily tuo miesten nenään kitkerän tervassavun.
Kukahan siellä savuja pitää, arvelevat miehet. Ei pitäisi sielläpäin olla kenelläkään asiata liikkua.
— Päivällistunnilla pitää katsoa, kuka öyhkyyttää, sanoo Kalle.
— Saattaisihan olla vaikka tervanpolttaja.