Pitäjän nimismies ajelee keväisiä upottavia kyläteitä vinkuvilla ja natisevilla ajopeleillä ja kiroilee.
Pitäjäläisiä, jotka eivät maksa verojaan, ja verottajia, jotka ensin tekevät semmoisia kuitteja, ettei niitä kukaan jaksa maksaa.
Perisivät itse kuittinsa ja ajaisivat näitä helvetillisiä korpiteitä.
Kun piti vielä kahteen erään kiertää. Ensin ryöstämässä ja sitten myymässä.
Sattui tienvarteen resukattoinen Tippa-Leenan mökki, ja pienestä ovirenkkanasta työntää nimismies ruhonsa sisään.
— No jokos niitä rahoja on löytynyt?
— Mistäpä niitä tällaisille roiskahtaa. Saihan tuota ennen rahapennin.
Nyt ei tipu mistään.
— Tulee lehmä sitten myytäväksi, ilmoittaa nimismies ja istahtaa huoaten penkille.
Vaikeinta oli näissä mökkitönöissä.
— Siellä se on kankaalla karvaturri, ottakoon hänet sitten kunta tahi ruunu. Sen saa nimismies pistää vaikka laukkuunsa.