— Eihän teiltä mistä valtiolle… tämä kuntakuitti… mitäs nyt tehdään, kun se lehmäkampurakin on aholla, tuskittelee nimismies.
— Minkä mä sille, hohottaa Liena vahingoniloisesti. — Hakemaan en lähe, vaikka kunta hirteen vetäisi.
Nimismies lähtee lupsimaan toiseen vähän vauraampaan kylään. Siellä on jo ulosottoa vahtimassa Linruusi, lihakauppias, jonka himokkaissa silmissä on pirullinen ilme.
Ei tarvitse tämän lihapomon maksaa raavaista kuin vähän nenärautaa.
Kulkee vain nimismiehen kintereillä huutokaupoissa.
Siitä jo hänelle kiukkuaan purkavat rahattomat isännät:
— Kerkiät sinä joka paikkaan, mokomakin syöttiläs, lehmänhäntäkärpänen.
— Sitsontiainen.
— Toisten hädästä hyötyy, hylkiö.
Niille vain nauraa sileänaamainen lahtari, höyryävä sikari suupielessä.
Jouti mennä lehmäkampurat kaupunkimarkkinoille. Mitäpä hän kenenkään hädästä.