Tuomas oli itse kyntänyt, kylvänyt ja äestänyt. Aamuvarhaisella, käen ensi kukuntaan, oli Tuomaalla jo sarka kynnettynä ja kevätkylvöt lopuillaan, silloin kun toiset vasta aloittelivat.
Hyvältä näytti. Ohran oraskin kasvuvoimassaan kiertyi kuin kairan terä.
Kesannossa röyhäsi vihantarehulaiho. Siitä tulisi tuhansia kiloja aivan kuin ilmaiseksi.
Juurikasvitkin olivat taimella. Se oli emännän ja palvelustytön työmaa. Tuomas koetti katsella, näkyisikö rikkaruohon taimia missään, mutta multa oli kuin seulottua.
Ennen oli Savilahdessa ahertanut kaksi renkiä ja joskus vielä apumies kolmantena, eikä kylvöä oltu voitu toimittaa näin aikaiseen.
Silloin itse teet, kun toista neuvot ja komennat, oli Tuomaan isä ennen sanonut, ja nyt hän uskoi sen.
Jokainen oman palstansa isännäksi ja työntekijäksi. Se oli peruste.
Työn paljoutta ei tarvinnut pelätä. Lepoaikoja jäi vielä kylliksi.
Varhain vain oli noustava ja toukomaille riennettävä, silloin sai kaikkein parhaat tulokset. Iltapäivän sai käyttää miten halusi, lepoon tahi henkisiin harrastuksiin.
* * * * *