VALKOINEN JA MUSTA
Kirj.
Veikko Korhonen
Helsingissä, Edistysseurojen Kustannus Oy, 1920.
I.
Majamäen tuvassa oli hiljaista. Illallinen oli äsken syöty, ja tyttö näkyi vielä korjailevan ruuan tähteitä pois. Talon isäntä, vanha Majamäki, istui mietteissään pihaikkunan ääressä ja katseli pihamaalle, likaisten huhtikuun lumien alta paljastuvia peltoja ja sateista taivasta.
Majamäki huokasi, kääntyi ikkunasta ja käveli toisiin huoneisiin.
Niitä olikin Majamäessä lukuisasti. Talo oli vanha ja samalla suvulla ainakin jo viidennessä polvessa.
Ulkoa ja sisältä todisti talo varallisuutta. Majamäessä olivat paikkakunnan parhaat metsät, ja siloiset vainiot olivat antaneet jo muistettavista ajoista joka vuosi täyden sadon.
Talo oli järveen pistävällä niemekkeellä, jota vanhat puut verhosivat, kartano kumpareella, josta pellot loivina laskeutuivat rantoja tavoitellen.