— Enkö minäkään? naurahti Ville ja mielihyvin huomasi tytön punastuvan.
Ei sanonut mitään, multa silmissä välähti jotain lämmintä.
— Minä tässä taidankin lähteä Särkkään, sanoi Risto. Käyn vain vanhusten luona ensin.
Elinahan odotti siellä ja syksyinen ilta hämärtyi.
— Ei sinun tarvitse, Elina on täällä, riemuitsi sisko. Sepä nyt sattui hänellekin… Mutta menehän nyt ensin tuonne, sanoi Alli ja työnsi veljensä isänsä kamariin. Ja sinä Ville tule minun kanssani ja — tervetuloa vieläkin!
* * * * *
Elina seisoi värisevänä Allin kamarissa ja odotti. Nyt kuuluvat ne varmat ja tutut askeleet.
Risto seisoi ovella ja katseli hetkisen kyynelten läpi hymyilevää tyttöä.
— Elina!
Tyttö nyyhkytti pojan sylissä.
— Minä sain sinut sittenkin takaisin.