— Ja minä sinut. Luulin jo iäksi menettäneeni.
Hetkistä myöhemmin katseli tyttö luodin jälkiä Riston kasvoissa ja suuteli niitä.
— Sinä… sankari… tulitpa sittenkin!
— Ja olenko minä nyt sinunkin mielestäsi rikokseni sovittanut? kysyi
Risto.
— Sitä sinun ei olisi tarvinnut kysyä. En minä sitä koskaan ajattele.
Ja sehän oli minun syyni, että sinulle niin kirjoitin.
* * * * *
Majamäki käveli tyytyväisenä valaistuissa huoneissa. Meni tupaankin ja puheli keventyneenä miehille:
— Tulipas poika, vaikka viipyi. Pääsenkin tästä minä lepäämään. Ja kuulehan Jaakko, sanoi hän isäntärengille. Kun nyt poika tuli, niin se ottaa komennon talossa ja neuvoo työt tästä lähtien ja sinä saat katsoa, että tulevat tehdyiksi. Poika saa ohjakset, ja kyllä ne nyt sen käsissä pysyvät. On tullut mies siellä Ristosta.