— Mitähän näille tehtäisiin?
— Pitäisi antaa pintaan, muttei kehtaa käsiään heissä pilata.
— Sepä se. Antaa raukkojen olla.
Juna oli lähtenyt jo liikkeelle, ja pojat melusivat äänekkäästi. Erillään muista istui Risto ja mietti kansalaisten sekaviksi käyneitä välejä. Ainoa, jossa hän löysi kokonaisuutta ja lämmintä yhtenäisyyttä, oli suojeluskuntaliike. Kaikki olivat suojeluskuntien riveissä kuin yksi sydän ja yksi sielu. Mieliala pikkuharjoituksissakin oli innostava ja isänmaallinen. Siellä ei halveksittu isänmaallisuutta, se oli siellä korkeassa kurssissa. Tappeluhalu ja puolueellisuus oli ainakin hänen kotiseutunsa suojeluskuntalaisten joukossa enimmäkseen vierasta, vaikka heitä punaiset siitä syyttivät. Järjestyshalu ja oikeudentunto siellä määräsi.
Niin ainakin siellä, mitä hän tunsi ja tiesi. Oliko samoin kaikkialla?
Hän omasta puolestaan uskoi olevan.
Saisi sitten nähdä, miltä tässä suhteessa näyttäisi sotilaskasarmissa.
III.
Toukokuu oli jo tullut ja metsä sai pehmeän kevätvärinsä. Käki kukahteli kasarmin takana metsässä ja se lisäsi poikien koti-ikävää. Useimmat olisivat tahtoneet olla aurinkoisina kevätpäivinä kotikamaralla.
Tuli yhtämittaa mieleen kotitanhuat ja ihmiset siellä. Mitä tehdään nyt kotipelloilla? Kuka äestää kauramaata ja kaivaa suon ojaa?
Sunnuntai-iltapäivät olivat kaikkein pahimpia.