— Mistäpä tuli paremmat?
Toiset pojat olivat menneet kaupungille, Risto oli jäänyt kasarmiin ja etsi itselleen sopivaa lepopaikkaa kasarmin pihalta. Hiekkaa ja kovaksi tallattua soraa kaikkialla. Kuva kotoisesta pihamaasta lensi pikaisena mieleen. Siellä ne nyt nurmikolla rengit loikovat, ja päiväläis-ukit lataavat piippunsa, nauttiakseen nousevan nurmen tuoksusta ja sunnuntairauhasta.
Ei. Täällä tukehtuu!
Risto meni läheiseen puistikkoon ja heittäysi nurmelle. Se oli tallattua ja likaista. Paperinpalasia ja muuta roskaa, ja tuuli toi jostain inhottavaa asfaltin ja lian hajua. Täytyi etsiä syrjäisempi paikka.
Vältti paremmin, vaikka oli jäkälää ja kuivuneita käpyjä alla. Pään päällä humisi kumminkin mäntymetsä.
Risto kaivoi kirjeen poveltaan. Se oli tullut aamupostissa ja oli Elinalta. Risto oli lukenut sen jo kaksi kertaa ja silmäili nyt jälleen sitä. Kirje oli vain tavallinen, tuttavalliseen muotoon kyhätty. Kotipuolen asioita, ja lopussa lämpimät terveiset Elinalta itseltään ja äidiltä, joka oli ollut Särkässä käymässä ja valittanut ikäväänsä. — Mitä se nyt sitä vieraille ihmisille…
Mutta ehkäpä äitikin ajatteli Elinaa, koska siellä kävi ja hänestä puhui. On ehken ollut puhetta, että Elina kirjoittaa Ristolle.
Siksikö vain Elina kirjoittikin?
Risto jäi miettimään. Olisi tahtonut olla aivan samalla hetkellä Särkän pihakamarissa pöydän yli katselemassa Elinaa. Olisi voinut sanoa arkailematta, että rakastaa häntä suuresti ja lämpimästi.
Rakastiko hän todellakin?