Kaikelle tälle ei voinut päällystö eikä kukaan mitään. Jos heille sanoi siitä, niin koti-ikävää syyttivät ja kirosivat, että täytyyhän jotain huvia olla.
Tässä oli jotain takaperoista, joka olisi vaatinut muutosta. Kasarmit ainakin maaseudun terveeseen ympäristöön! Pojat silloin siellä asemalla eivät turhaa puhuneetkaan. Niin se pitäisi olla. Kaupungit ovat myrkkyä sotaväelle, mutta maaseudun terve elämä, se olisi toista. Miksei tätä ymmärretä?
Ristolle tuli tästä kiire puhumaan toveriensa kanssa.
— Kuulehan, Ville, se olisi jotain, jos nämä kasarmit olisivat maalla.
Kaupunkien ilma ei sovi sotapojille.
— Samaa olen minäkin ajatellut. Täällä tukehtuu.
— Ja sitten muutenkin… nuo pahuksen ilonaiset, vievät rahat ja voimat.
— Sepä se. Siellä maalla niitä ei olisi kärkkymässä joka askeleella.
Puhuttiin poikien nais-seikkailuista.
— Joko sinäkin olet ollut mukana? kysyi Risto toveriltaan.
Ville vastaili vältellen.