— Ne pitää niitä vahteja vielä, vaikkei ole mitään mitä pitäisi vahtia. Eihän se tuo kasarmi karkaa. Eikä sinne sivulliset tuppaa, kyll’ se vissi on. Talonko vai torpan poikia sitä ollaan?
— Työmies minä…
— Vai työmies. No hankeaika se täällä kuluu. On se tämäkin, kun piti saada sotaväki. Huono täällä taitaa ruoka olla.
— Eihän se niin… saisi olla puolta parempikin.
— Eipä ei, mitäs ne ruuista… kivääri se on ruokaa ja aresti lepoa. Vaan pian se sosiaali-kommuni tämän lopettaa. Työväen valta ei tarvitse sotaväkeä.
— Kyllä minun puolestani saisi loppua, sanoo vahti ja vilkaistuaan ympärilleen, sytyttää savukkeen.
— Lepuutahan jalkojasi, minä vahtaan jos herroja tulee. Saa sitä nyt sen verran huilata.
Vahti epäröi, mutta istuu sitten läheiseen varjopaikkaan. Mies istuu hänen viereensä ja alentaen ääntään, supattaa melkein vahtisotilaan korvaan.
— Siellä on monenmielistä pojissa, eikö olekin? Kyllä moni poika tietäisi mihin aseensa ojentaisi, jos luvan saisi.
— Kyl-lä. Suututtamaan tämä on jo ruvennut. Joutaisivat herrat itse asua näissä kasarmeissaan ja tehdä sotapalvelusta.